Iisveden keisarin pojan tarinatupa

Kävelymatkan päässä Kouvolan keskustassa sijaitsee poikkeukselliset tilat tarinointiin, juhliin, kokouksiin, koulutuksiin ja vaikka muistotilaisuuksiin.

Tutustu tarinaan Lähetä nimiehdotus
Iisveden keisarin pojan tarinatupa

Iisveden keisarin ainut poika syntyi Pieksamäellä. Hän eli lapsuutensa tarinoiden, puukäsitöiden, shamanismin ja menninkäisten keskellä. Lapsuuden kokemuksista syntyi mieltymys tilaan, joka muistaa vanhat tarinat ja synnyttää uusia tarinoita.

Keisarin poika päätyi Kouvolaan. Viehtymys tarinoihin oli säilynyt. Tarinat tarvitsivat tilan. Niinpä hän rakensi itselleen piilopaikan keskelle kaupunkia.

Piilopaikkaan Iisveden keisarin poika on koonnut sisustuksen, jossa näkyy hänen mielenkiintonsa tarinoihin ja puukäsitöihin. Jokainen esine on tarina, jonka keisarin poika on valmis kertomaan vierailleen. Näkyy piilopaikassa hieman sekin, ettei hänelle siunaantunut lapsuudessa liikaa tavaraa.

Keisarin pojan elämän mottona on ollut tuottaa mielihyvää muille ihmisille. On hän päättänyt kutsua muutkin ihmiset piilopaikkaansa keskelle Kouvolaa. Hän haluaa kutsua ihmisiä kokemaan samaa mielihyvää, jonka hän saa piilopaikastaan.

Piilopaikan löysivät ensimmäisenä ihmiset, jotka haluavat myöskin tuottaa mielihyvää muille. Mielihyvää, joka syntyy tilasta ja tarinoista, hyvästä ruuasta ja juomasta, luonnonmukaisuudesta ja hyvästä kahvista sekä erikoisemmista teelaaduista.

Keisarin pojan tarinatupa sijaitsee Kouvolan ydinkeskustassa kävelymatkan päässä matkakeskuksesta.

Nyt etsimme tiloille nimeä.

Missä?

Kouvolan keskustassa Salpausselänkadulla

Mitä?

Kodinomainen tila monenlaisille tilaisuuksille. Hyvää ruokaa, maistuvia juomia, erikoisia kahvi- ja teelaatuja. Kokouksia, illanviettoja, syntymäpäiviä ja perhejuhlia.

Miten?

10 minuuttia kävellen matkakeskuksesta. Autoille ilmaisia parkkipaikkoja aivan vieressä

Koska?

Vuoden ympäri, lähes jokaisena päivänä.
Nimiehdotus

Jätä nimiehdotuksesi ja yhteystietosi.
Jos et keksi nimeä, lähetämme sinulle kuitenkin tiedon avajaisista.

Juhlatiloille on valittu nimi

Kiitos osallistujille, katso tästä kaikki tulleet ehdotukset


Pidätämme itsellämme oikeuden valita tai olla valitsematta yhtään saamaamme nimiehdotusta.

Voit voittaa keilakausikortin tai saunapaketin 10 hengelle.
Arvo 600€.